Suomen ja Viron välinen merikaapeli käyttöön ensi viikolla

Sähkökaapelin kaupallinen käyttöönotto on noin kuukauden myöhässä alkuperäisestä aikataulusta.

Teknisten ongelmien takia viivästynyt Suomen ja Viron välinen merenalainen sähkökaapeli otetaan käyttöön ensi viikolla. Asiasta kertoo kaapeliyhtiö Nordic Energy Linkin hallituksen puheenjohtaja Indrek Aarna.

Kaapelin kaupallinen käyttöönotto on noin kuukauden myöhässä alkuperäisestä aikataulusta. 350 megawatin merikaapelin suunnittelusta ja rakentamisesta on vastannut ABB.

Merikaapeli yhdistää Baltian maat ensi kertaa Euroopan unionin sähköverkkoon. Kaapeliyhtiössä ovat mukana Pohjolan Voima, Helsingin Energia sekä baltialaiset Eesti Energia, Latvenergo ja Lietuvos.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.