Suomen Pankki: Asuntolainakannan kasvu pysähtyi joulukuussa

Asuntolainakannan kasvu pysähtyi joulukuussa ensi kertaa yli 15 vuoteen, kertoo Suomen Pankki.

Joulukuun lopussa lainakannan määrä oli 88,3 miljardia euroa, noin 50 miljoonaa euroa pienempi kuin kuukautta aiemmin.

Uusia asuntolainoja nostettiin viime vuonna vain 15,2 miljardilla eurolla, eli selvästi vähemmän kuin edellisinä vuosina. Toissa vuonna niitä nostettiin yli 19 miljardilla.

Asuntolainakannan kasvu on vuositasolla hidastunut yhtäjaksoisesti jo yli vuoden verran. Joulukuussa vuosikasvu jäi 2,3 prosenttiin, kun se vuotta aiemmin oli 5,6 prosenttia. Koko euroalueella lainakanta on kasvanut vielä hitaammin. Keskimääräinen kasvulukema jäi syksyllä alle yhteen prosenttiin.

Uusien asuntolainojen keskikorko oli joulukuussa 2,03 prosenttia, hieman korkeampi kuin marraskuussa. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.