Suomi varautuu tukemaan pankkeja

Suomi varautuu tukemaan pankkeja mahdollisissa rahoitusvaikeuksissa. Valtiovarainministeriön esittelemän tukipaketin yläraja on 50 miljardia euroa eli hieman enemmän kuin valtion ensi vuoden budjetti.

Vapaaehtoisesti haettavia takauksia rajoitetaan niin, ettei takausten käyttö voi kasvaa kohtuuttomasti. Kaikkiin valtion tukimuotoihin liitetään pankkien palkitsemisjärjestelmiä koskevat ehdot. Näin pankinjohtajien palkitsemista voidaan vastedes rajoittaa, jos pankit ottavat vastaan tukea.

Takausjärjestelmä olisi voimassa alustavasti ensi vuoden loppuun. Hallitus arvioi huhtikuussa, onko tarkoituksenmukaista myöntää takauksia sen jälkeen.

Pankkien mahdolliseen pääomatukeen varataan ylijohtaja Peter Nybergin mukaan käytettäväksi korkeintaan 4 miljardia euroa. Suomalaiset pankit eivät ole ilmoittaneet tarvitsevansa pääomatukea.

Rahoitusmarkkinoiden kriisin takia annettavia takuita pankkien varainhankinnalle voidaan myöntää kolmesta kuukaudesta viiteen vuoteen ulottuville lainoille. Takauksista peritään normaaliaikojen markkinatasoa vastaava korvaus. Pääomasijoituksilta edellytetään maksettavaksi markkinakoron ylittävää korkoa.

Esitykset pikaisesti eduskuntaan

Hallituksen esitykset pankeille myönnettävistä takauksista ja vapaaehtoisesta pääomatuesta on Nybergin mukaan tarkoitus valmistella kuluvan tai viimeistään ensi viikon aikana.

- Tuki rajataan näihin enimmäismääriin. Sen tarkemmista ehdoista ja hinnoittelusta esitetään tässä vaiheessa yleiset suuntaviivat, jotta eduskunta voisi varmistua niiden tarkoituksenmukaisuudesta, kertoi Nyberg.

Tuella halutaan helpottaa markkinoiden luottamuksen puutetta ja vahvistaa luottamusta pankkien vakavaraisuuden pysyvyyteen.

- Kehittyneiden maiden rahoitusmarkkinoiden ongelma on luottamuspula, jota edelleen heikentää epätietoisuus pankkien vakavaraisuuden tulevasta kehityksestä, totesi Nyberg.

Suomalaisten pankkien tilanne on tällä hetkellä Rahoitustarkastuksen ilmoituksen mukaan hyvä. Suomessa toteutettavissa toimissa korostuvat Nybergin mukaan siksi pankkijärjestelmän selviytyminen mahdollisimman suuressa määrin omin voimin ja ilman tarpeetonta valtion tukea.

Takuut kattavat pankkien luotonoton

Ehdotettu pankkien vakuudettoman varainhankinnan takuiden enimmäismäärä on hieman suurempi kuin tällä hetkellä ulkona oleva pankkien sijoitustodistusten määrä ja ensi vuoden loppuun mennessä erääntyvät joukkovelkakirjalainat. Kokonaismäärän lisäksi takauksia rajoitetaan myös pankkikohtaisesti.

Toimintakuntoisiin ja vakavaraisiin pankkeihin tehtäville pääomasijoituksille varattavan rahan tarve on Nybergin mukaan vaikeasti arvioitavissa. Pankit eivät ole ole ilmoittaneet tarvitsevansa sitä. Pääomasijoitus muistuttaa Suomen 1990-luvun kriisin aikana käytettyä rahoitusvälinettä, jolla parannettiin pankkien luotonantokykyä.

Hallitus ilmoitti viime viikon maanantaina toteuttavansa mahdollisimman nopeasti euroalueen maiden ja Britannian sopimat yhteiset toimet rahoitusmarkkinoiden vakauden palauttamiseksi. Kriisipakettiin sisältyvät valtion takaukset, mahdolliset valtion pääomasijoitukset ja kriisipankin pelastaminen valtiolta tulevan pääomituksen avulla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.