Mainos

Suurimmat maatalouden tukipotit yli 1,2 miljoonaa euroa

Eniten maataloustukea saivat viime vuonna Huiskulan puutarha, Jokioisten kartanot ja Bullstop Oy Kalajoella. Niiden jokaisen tuki ylitti 1,2 miljoonaa euroa. Tiedot käyvät ilmi toukokuun alussa julkiseksi tulleista Maaseutuviraston tiedoista.

Tukikärjessä olivat myös Mustakosken puutarha Oy ja Sikana Oy Ilmajoelta sekä yksityishenkilönä eniten tukea nostanut Handelsträdgård Strand Öb Närpiöstä. Niiden saama tuki oli puolta pienempi kuin kolmen kärjellä eli runsaat 600 000 euroa.

Yksityishenkilöistä kymmenen eniten tukea saaneen joukkoon nousivat myös Pekka Tapani Vehviläinen Siilinjärveltä, Mikko Kustaa Elovaara Kiuruvedeltä ja Juha-Pekka Toukola Kangasalalta. Toukola sai tukea 564 000 euroa eli hieman enemmän kuin kymmenenneksi eniten maataloustukea saanut Ikaalisten Luomu Oy.

Tunnetut yritysjohtajat sijoittuivat tuen saajina 500 suurimman listan puoliväliin tai sen alle. Koneen Antti Herlin sai maataloustukea 243 000 euroa. Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos nosti tukea 225 000 euroa. Herliniä enemmän sai 247 tuottajaa. Wahlroos sijoittui sijalle 309.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.