Taantuma odotettua syvempi

Talouden taantuma oli Tilastokeskuksen mukaan aiemmin arvioitua syvempi. Bruttokansantuote supistui Tilastokeskuksen julkistamien ennakkotietojen mukaan viime vuonna 8,0 prosenttia. Keväällä Tilastokeskus arvioi kokonaistuotannon laskeneen 7,8 prosenttia.

Tilastokeskus tarkisti myös kahden edellisen vuoden kansantalouden kasvuluvut. Tarkistettujen tietojen mukaan tuotanto romahti finanssikriisin seurauksena hieman pahemmin kuin aiemmin arvioitiin.

Bruttokansantuote kasvoi tarkistettujen lukujen mukaan vuoden 2007 suhdannehuipussa 5,3 prosenttia eli tuntuvasti aiempia tietoja nopeammin. Tilastokeskus nosti kasvulukua 0,4 prosenttiyksikköä julkaistuista tiedoista. Toissavuonna talouskasvu hidastui 0,9 prosenttiin eli 0,3 prosenttiyksikköä aiempia tietoja enemmän.

Kokonaistuotannon arvo laski viime vuonna 171 miljardiin euroon. Henkeä kohti laskettu bruttokansantuote pieneni 2600 euroa ja oli 32 088 euroa.

Verotuloja aiempaa vähemmän

Veroja ja pakollisia sosiaaliturvamaksuja kerättiin viime vuonna yhteensä vajaat 74 miljardia euroa, yli seitsemän prosenttia edellisvuotta vähemmän. Veroaste pysyi ennallaan 43,1 prosentissa, kertoo Tilastokeskus.

Veroaste säilyi ennallaan, koska verokertymä ja bruttokansantuote pienivät suunnilleen saman verran. Verokertymä aleni viime vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin sitten vuoden 1975.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.