TV-Opas

Talousvaliokunnan puheenjohtaja Carunasta: "Olisiko aika lopettaa Hollannin verokikkailu"

Sähkönsiirrosta vastaava Caruna-yhtiö on joutunut myrskyn silmään kerrottuaan useiden kymmenien prosenttien siirtomaksujen korotuksista. Varsinkin suoran sähkölämmityksen varassa olevat omakotiasujat ovat raivostuneet.

Toimitusjohtaja Ari Koponen myönsi pari päivää sitten MTV Uutisten haastattelussa, että sähkön siirtohinnan korotus voi tarkoittaa vuositasolla jopa satojen eurojen lisäystä laskulle. 

Koponen on aiemmin perustellut lähes 30 prosentin siirtomaksujen korotuksia yhtiön tarvitsemalla tulorahoituksella investointeja varten. Toimitusjohtajan mukaan korotus on kohtuullinen.

Koponen sanoo MTV:n Huomenta Suomen markkinaraadissa, että nykyinen sähköverkko on rakennettu 60 -tai 70-luvun tarpeisiin. Hänen mukaansa nykyaikainen yhteiskunta vaatii kunnon sähköverkon, jossa vältytään katkoilta.

Raadissa mukana ollut talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen(PS.) sanoo, että siirtoyhtiöstä riippuen ihmiset joutuvat sähköasioissa hyvin eriarvoiseen asemaan. Caruna on Suomen suurin sähkönjakelija.

– Se täytyisi arvioida, onko sähkön lähes kolmenkymmenen prosentin kertakorotus kohtuuton. Sähkömarkkinalakia muutettiin edellisen hallituksen aikana. Se tehtiin täysin monopoliyhtiöiden näkökulmasta ja kuluttaja unohtui täysin. Varmasti oli jo silloin tiedossa, että tämä johtaa hinnankorotuksiin, Turunen moittii.

Myös valtiovalta on ottanut eri tahoilla kantaa korotuksiin. Pääministeriä myöden. Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) kertoi aiemmin pyytäneensä sähkömarkkinoita valvovalta Energiavirastolta selvityksen sähkönsiirtoyhtiö Carunan hinnankorotuksista. Energia-asioista vastaava ministeri Rehn haluaa selvittää, voidaanko kertakorotuksille asettaa katto.

Koponen sanoo, että sähkön siirtohintaan kuuluu vero, jota nostetaan aika ajoin. Toimitusjohtaja myös muistuttaa, että kuvainnollisesti kaksi kertaa maapallon ympäri yltävää sähköverkkoa ei laiteta kuntoon asioita lykkäämällä.

Turunen pohtii, että ovat kovat kertakorotukset todella tarpeen investointien vuoksi. Kilpailijat eivät ole nostaneet hintoja näin rajusti.

– Kyllä nyt täytyy vähintään selvittää se, ovatko korotukset perusteltuja nimenomaan investointien takia. Aikaa tehdä investoineteja annettiin 12 vuotta. Kieltämättä näyttää, että hintoja on nostettu nimenomaan voitontavoittelun takia, Turunen sanoo.

Toimitusjohtaja vastaa kritiikkiin sanomalla, että Caruna investoi erittäin suurella volyymilla. Investointeja on nostettu 100 miljoonasta 200 miljoonaan. Kukaan kilpailijoista ei tee niin.

Kiistaa verokikkailusta

Markkinaraadin kolmas jäsen, Kauppalehden uutispäällikkö Janne Pöysti perää Ari Koposelta ja Carunalta yhteiskuntavastuuta.

Pöysti nostaa esiin Carunan verokikkailuepäilyt. Varsinkin pienen yhteisöveron määrän. Caruna Espoo teki viime tilikaudella eli 2014 yli 44 miljoonan liikevaihdon. Tosin se oli hieman tappiollinen.

Pöysti muistuttaa, että Caruna maksoi yhteisöveroa vain 1,6 prosenttia. Selvänä rahana se on noin 800 000 euroa.

Caruna kierrättää omistuksensa ja rahavirtansa Ylen mukaan veroparatiisissa toimivan holdingyhtiön kautta.

Verojen maksuun vaikuttaa myös se, että Ylen mukaan Carunan Suomen-holdingyhtiö maksoi kymmeniä miljoonia euroja konsernin sisäisiä lainoja Hollantiin.

– Olisiko aika lopettaa Hollannin verokikkailu ja maksaa paljon enemmän yhteisöveroa, Turunen penää.

Talousvaliokunnan puheenjohtaja Turunen sanoo, että Fortumin päätös myydä sähkönjakelu ulkomaiselle sijoittajayhtiölle, eli Carunalle, oli suuri virhe. Turunen pohtii, voitaisiinko koko sähkönjakelu vapauttaa kilpailulle.

Carunan toimitusjohtajan mukaan jakelussa on haluttu pitää yllä monopoleja, koska se takaa muun muassa varmuuden. Vapaa kilpailu toisi markkinoille hänen mukaansa valvomattomat monopolit.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.