Talvivaaran kriittisten toimintojen pyörittämisestä sopimuksia

Kainuun ely-keskus on tehnyt tänään useita sopimuksia Talvivaaran kaivoksen kriittisten toimintojen ylläpitämiseksi sekä palvelujen tuottajien pitämiseksi mukana toiminnassa.

Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka kertoo asiasta blogikirjoituksessaan.  

Kaivoksen kaikkien toimien välitön lopettaminen voisi aiheuttaa hänen mukaansa merkittäviä ympäristövahinkoja. Ympäristöasioista huolehtivat nyt Kainuun ely-keskus ja konkurssihallinto. Työ- ja elinkeinoministeriön perustama Talvivaara-toimisto koordinoi käytännön toimia.  

– Kaivoksen välttämättömiä toimia jatketaan, käytännössä pääosin valtion rahalla, Pokka kertoo.  

Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa on vireillä useita Talvivaaran lupahakemuksia vesienhallinnasta. Hakemusten käsittely jatkuu Pokan mukaan normaalisti.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.