Tamro apteekkiyhteistyöhön norjalaisten kanssa

Tamro ja norjalainen Apokjeden AS ovat sopineet pitkäaikaisesta yhteistyöstä. Tamrosta kerrottaan, että tavoitteena on kehittää Norjan johtavaa, itsenäistä apteekkiketjua ja varmistaa sen jäsenten kilpailukyky Norjan nopeasti muuttuvissa oloissa.

Apokjeden suuntaa Tamrolle noin 148 miljoonan markan osakeannin, jolloin Tamrolla on 23 prosentin omistusosuus. Apokjeden saa osittaismaksuna 49 prosentin osuuden norjalaisesta Tamro Distribution AS:stä. Järjestely vaatii vielä Apokjeden AS:n yhtiökokouksen hyväksyntää.

Apokjeden AS on tarjonnut osakkailleen markkinointi- ja koulutuspalveluja sekä yhteisostoetuja. Viime vuosina se on kuitenkin laajentanut toimintaansa panostamalla mm. apteekkien kannattavuuden kehittämiseen.

Tamro-konserni toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa ja Venäjällä. Norjan hallituksen esitys apteekkilainsäädännön osittaisesta vapauttamisesta menee parlamentin käsittelyyn kevään aikana, ja uuden lain odotetaan tulevan voimaan vuonna 2001.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.