TDC:n pääjohtaja: Fuusio Telia-Soneran kanssa olisi järkevä

Telia-Soneran ja Tanskan johtavan teleoperaattorin TDC:n fuusioitumisessa olisi järkeä, sanoo Televerketin eli TDC:n pääjohtaja Henning Dyremose ruotsalaisessa Dagens Industri -talouslehdessä tänään. Soneran kanssa parhaillaan fuusioituvan Telian on jo aiemmin arveltu kaavailevan TDC:stä uutta kumppania.

Dyremose kuitenkin korosti, ettei fuusioneuvotteluja tällä haavaa ole käynnissä, vaikka asiasta on kyllä keskusteltu. -Fuusioituminen Telia-Soneran kanssa olisi epäilemättä loogista toimialan näkökulmasta. Jos sen sijaan haetaan vakautta, olisi Deutsche Telekom kaikista johdonmukaisin kumppani. Heillä vaan ei nykyään ole yhtään ylimääräistä rahaa, Dyremose jatkaa.

Ruotsin elinkeinoministeri Björn Rosengren kertoi tiistaina, että Telia etsii uutta pohjoismaista kumppania.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.