Teflonpannutehtaassa enemmän seksiä kuin nyljetyssä Nokiassa

Pörssi palkitsi Nokian nylkemisen kurssi-ilotulituksella. Se ei kuitenkaan vielä tarkoita, että Suomen nyljetyn ylpeyden historiassa alkaisi nyt uusi loistokas luku.

Ollaan nyt ensin positiivisia. Aikuisten oikeasti.

Nokia pääsi eroon tappiokierteeseen ajautuneista matkapuhelimista. Jäljelle jäivät digitaalisen viestinnän avainliiketoiminta eli karttapalvelut, terveeksi saneerattu matkapuhelinverkkobisnes ja ei ihan mitätön patenttisalkku.

Kaiken tämän päälle tuli lähes 5,5 miljardia euroa riihikuivaa, jonka turvin voidaan ryhtyä kehittämään kaikkea edellä esiteltyä.

Ja Bill Gatesinperilliset Steve Ballmer ja Steven Elophan olivat suorastaan runollisia suitsuttaessaan Suomen merkitystä. Työpaikat säilyvät ja ties minkä nimisiksi muuttuvat nykyiset Nokia-älykapulat pysyvät sielultaan suomalaisina.

Kyllähän tässä kaikessa on perusteita sanoa, että yksi Suomen taloushistorian suurimmista uutisista on myös suuri mahdollisuus kaikille: Suomelle, Nokialle, Microsoftille, työntekijöille, osakkeenomistajille... ja mitä kaikkia niitä nyt on.

Kaltaiseni kyynisen tyhjäntoimittajan on kuitenkin pakko epäillä ja esittää muutama ikävä kysymys.

Aloitetaan uudesta uljaasta Nokiasta.

Siis siitä yhtiöstä, joka vielä kymmenen vuotta sitten kuului maailman arvokkaimpiin ja oli viime vuosiin asti matkapuhelinalan kiistaton markkinajohtaja. Loiston päivinä lähes joka toinen maailmalla myyty matkapuhelin kuului Nokian-tuoteperheeseen.

Nyt kaikki tuo edellä esitelty myytiin 5,44 miljardilla. Jos patenttilisenssit jätetään pois, joskus taannoin pitkälti yli 200 miljardin arvoiseksi noteerattu yhtiö menee Microsoftille 3,8 miljardilla.

Esimerkiksi Skypen kaltaisesta kääpiöstä ohjelmistojätti maksoi 6,5 miljardia ja Google arvioi selvästi heikomman Motorolan puhelimet yhdeksän miljardin arvoisiksi.

3,8 miljardia Nokian koko myyntiverkostosta, loistavasta logistiikkaketjusta, lupaavista uusista älypuhelimista ja edelleen väkevästä asemasta halpojen puhelimien markkinoilla on yksinkertaisesti vähän. Vielä minuakin kyynisempi sanoisi, että hävyttömän vähän.

Nokian menneen suuruuden perään on turha haikailla, mutta yhtä turhaa on väittää, että matkapuhelinverkoilla ryhdytään kirjoittamaan uutta häikäisevää lukua lähes 150-vuotiaan Nokian historiassa.

Se, että Nokia on onnistunut nostamaan oman ja Siemensin kompuroineen verkkoliiketoiminnan jaloilleen ei vielä tarkoita, että tietoliikenteessä piilisi uusi kasvun ja kehityksen ydin. Verkkopuolella tuotekehitys on yhtä seksikästä kuin uudenlaisen kahvan tai pinnoitteen keksiminen teflonpannuun.

Syön hattuni (jonka omistan, mutta jota en juuri käytä), jos uuden Nokian uusi alku perustuu verkkoihin. Kartoilla ja paikannuspalveluilla on edessään paljon loistavampi tulevaisuus. Kukaan ei vielä kuitenkaan tiedä, miltä tämän tulevaisuuden pitäisi näyttää.

Entäs sitten nämä Yhdysvaltain aurinkoiselta länsirannikolta tulevat veitikat, jotka kehuivat Suomea suorastaan liikuttavin sanakääntein.

Steve Ballmer on väistyvä pääjohtaja. Suomen visiitti oli yksi vilttiin siirtyvän miehen viimeisistä vaihdoista. Hänen vakuuttelunsa työpaikkojen säilymisestä Suomessa tai muualla on yhtä vakuuttava kuin kymmenen kuukauden päähän ulottuva sääennuste.

Ja ihan pienenä anekdoottina kannattaa muistaa myös se, että Ballmerin aikana Microsoftin osake on laskenut 40 prosenttia. Tietysti voi ajatella, että nyt hän tekee viimeinkin osaketta nostavan liikkeen. Eri asia on pitääkö tähän ajatukseen uskoa.

Steven Elop taas pelastautuu siltä palavalta lautalta, jota hän taisi olla itse myös vähän sytyttämässä. Hänkö on se oikea mies hakemaan nokialaisille kännyille uutta potkua Microsoftin hoteissa?

Nokian hallituksen puheenjohtaja ja väliaikainen pääjohtaja Risto Siilasmaa yritti vakuutella, että Elop ei ollut Troijan hevonen, joka alusta asti rakensi Nokian sisällä Microsoft-fuusiota. Näinköhän. Hyvältä paketti ei missään tapauksessa näytä. Ei, vaikka Elop opettelisi Maamme-laulun kaikki säkeistöt ulkoa.

Kun oikein tarkasti katsotaan Elop teki vuoden 2010 syyskuusta lähtien ennen muuta kaikkia niitä asioita, jotka lopulta petasivat esteetöntä sulautumista Microsoftiin.

Mitä johtopäätöksiä tästä kyynisemmästä osuudesta nyt sitten voi tai pitää tehdä? No ainakin sen, että paljon uusia asioita pitää tulla pöytään, jos 3.9.2013 jää Nokian historiaan uuden entistä paremman aikakauden alkuna.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.