Tekniikan Maailmalle uusi päätoimittaja

Vastaavaksi päätoimittajaksi on nimitetty lehden nykyinen toimituspäällikkö Raimo Haapaniemi.

Hänen vastuulleen siirtyvät Tekniikan Maailman lisäksi TM Rakennusmaailma ja niiden vironkieliset versiot sekä Vauhdin Maailma.

Nykyinen päätoimittaja Velimatti Honkanen aloittaa Tekniikan Maailman Ajoneuvot ja liikenne -osaston toimituspäällikkönä kesäkuun alussa.

Sanoma myy kolme aikakauslehteään

Mediakonserni Sanoma myy kolme aikakauslehteä Belgiassa. Kaupan kohteena olevat lehdet ovat Humo, Story ja TeVe. Ostaja on mediayhtiö De Persgroep, jolle siirtyy myös Vitaya-lehden lisenssi.

Sanoma kertoo keskittyvänsä Belgiassa naistenlehtiin sekä kotia ja sisustamista käsitteleviin lehtiin. Kauppa liittyy Sanoman viime vuoden lopulla tekemään päätökseen keskittää Belgian ja Hollannin mediatoiminnot samaan liiketoimintayksikköön.

Lehtien mukaan De Persgroepille siirtyy 65 työntekijää. Kaupan kohteena olevien lehtien liikevaihto oli viime vuonna noin 50 miljoonaa euroa.

Sanoma kirjaa kaupasta noin 13 miljoonan euron kertaluonteisen myyntitappion, joka sisältää noin 31 miljoonan euron alaskirjauksen liikearvoon.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.