Teleoperaattori Yomi vähentää henkilöstöään

Elisan tytäryhtiö, teleoperaattori Yomi vähentää henkilöstöään noin 80 hengellä. Leikkaukset kohdistuvat Yomin toimintoihin Jyväskylässä, Porissa ja pääkaupunkiseudulla.

Teleoperaattori Yomi eli entinen KSP Yhtiöt vähentää henkilöstöään noin 80 hengellä. Yhtiö ilmoittaa aloittavansa yt-neuvottelut, joiden tavoitteena on toiminnan tehostaminen, kustannusten alentaminen sekä konsernin kehityksen ja kannattavuuden varmistaminen pitkällä aikavälillä.

Yomin mukaan viime aikoina toteutettujen yhtiöjärjestelyjen seurauksena konsernirakenne on yksinkertaistunut merkittävästi, mikä mahdollistaa päällekkäisyyksien poistamisen ja toimintojen yhdistämisen.

Leikkaukset kohdistuvat Yomin toimintoihin Jyväskylässä, Porissa ja pääkaupunkiseudulla. Kaikkiaan yhtiössä on työntekijöitä 683. Yhtiön toimitusjohtajan Jukka Lassilan mukaan henkilöstövähennys ei johdu ainoastaan markkinatilanteesta, vaan päällekkäisyyksien purkaminen on välttämätöntä joka tapauksessa.

Yomi on Elisa Communicationsin tytäryhtiö. Elisa omistaa Helsingin pörssiin listautuneesta Yomista 51,4 prosenttia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.