Telia ja Radiolinja kiistelevät yhteyksistä

Telian ja Radiolinjan kiistely sai tänään uusia piirteitä. Telia syytti Radiolinjaa siitä, että tämä katkaisi yhteydet Telian vanhoilta sim-korteilta. Telian vanhoilla sim-korteilla, jotka toimivat Radiolinjan verkossa, piti vielä perjantaiaamun jälkeenkin voida soittaa Telian asiakaspalveluun ja saada yhteys ulkomailta, vaikka muu puhelinyhteys näillä katkesi.

-Asiakkailla voi nyt olla vaikka minkälainen vaaratilanne, eivätkä he pääse edes hätänumeroon soittamaan, viestintäpäällikkö Vilhelmiina Kojo Teliasta sanoi.

Myöhemmin päivällä Teliasta todettiin, että yhteys hätänumeroon toimii ilman sim-korttiakin, mutta yhtiö yhä kritisoi sitä, etteivät Telian ulkomailla olevat asiakkaat saa nyt yhteyttä minnekään eikä kukaan saa yhteyttä Telian asiakaspalveluun vanhalla sim-kortilla. Radiolinjassa tilanne nähdään toisin.

- Palveluvelvoite on Telialla, ja he ovat liikenteen katkaisseet keskiyöllä. Me olemme epätoivoisesti yrittäneet turvata sen, että liittymät pysyvät auki, johtaja Kimmo Manni Radiolinjasta vastaa.

Viestintävirasto, jolle Telia toimitti asiasta toimenpidepyynnön, käsittelee asiaa. Viraston oli määrä kommentoida asiaa jo perjantaina, mutta yli-insinööri Pekka Koskenheimon mukaan asia oli kimurantimpi kuin alun perin näytti, ja viraston selvittely jatkuu. Osapuolet ovat toimittaneet virastolle tietoja, joiden perusteella oli vaikea nähdä, mitä kaikkea kumpikin yhtiö oli tehnyt. Viraston kanta asiaan kuultaneen maanantaina.

Telia yllätti asiakkaansa pari päivää sitten ilmoittamalla, että vanhat sim-kortit tulee vaihtaa pikimmiten uusiin, ja vanha kortti lakkaa toimimasta perjantaiaamuna. Vanhoilla sim-korteilla, jotka toimivat Radiolinjan verkossa, piti Telian mukaan perjantaiaamun jälkeenkin saada yhteys Telian asiakaspalveluun.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.