Telia-Soneran tulos heikkeni selvästi

Pohjoismaisen teleoperaattorin TeliaSoneran loppuvuoden tulos heikkeni selvästi vuoden takaisesta. Se oli myös markkinoiden odotuksia pienempi.

Tulos rahoituserien jälkeen oli loka-joulukuussa runsaat 3,8 miljardia Ruotsin kruunua eli vajaat 430 miljoonaa euroa. Vuosi sitten sitä kertyi vastaavana aikana yli seitsemän miljardia kruunua, lähes 790 miljoonaa euroa.

TeliaSoneran liikevaihto loka-joulukuussa sen sijaan pysyi lähes vuoden takaisella tasolla. Sitä kertyi 26,5 miljardia Ruotsin kruunua eli lähes kolme miljardia euroa.

Toimitusjohtaja Johan Dennelindin mukaan tulosta verottivat heikko talouskasvu ja asiakaskäyttäytymisen muutokset. Tulosta painoivat myös noin 2,5 miljardin kruunun kertaerät, jotka liittyivät muun muassa alaskirjauksiin ja henkilövähennysten kuluihin.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.