Teollisuuden luottamus vahvistui Suomessa

Suomen teollisuuden arvio tulevista näkymistä vahvistui hieman heinäkuussa, mutta oli yhä pitkäaikaista keskiarvoa heikompi.

Teollisuuden ja työnantajain TT:n julkistaman luottamusindikaattorin pisteluku oli nyt -4, kun kesäkuun lukema oli -12. Pitkän aikavälin keskiarvo on +2, joten siitä ollaan vielä selvästi jäljessä.

TT:n mukaan nousu johtui ennen kaikkea tuotanto-odotusten paranemisesta kesäkuun synkkiin lukuihin verrattuna. Tilauskanta pysyi kuitenkin alhaisella tasolla, ja myyntihintojen odotetaan edelleen laskevan lähikuukausina. Valmiita tuotteita oli varastossa hieman kesäkuuta vähemmän.

Rakentamisen luottamusindikaattori jäi myös edelleen kolme pistettä miinukselle, vaikka sekin vahvistui kesäkuusta. TT:n mukaan nousu johtui siitä, että rakennusalan odotukset henkilöstömäärien kehityksestä ovat kohentuneet.

Tietoteollisuus- eli ICT-palvelujen näkymiä ennakoiva indikaattori ylsi tällä kertaa hieman plussan puolelle, kun se kesäkuussa oli seitsemän pistettä pakkasen puolella. TT:n mukaan alan suhdannetilanne arvioidaan yhä selvästi normaalia heikommaksi, mutta odotukset myynnin kasvusta ovat entistä toiveikkaammat.

Teollisuuden yritysjohtajat kertovat TT:n luottamusindikaattoria varten, mitkä ovat oman yrityksen odotukset lähikuukausien tuotannosta, millä tasolla tilauskanta on normaaliin verrattuna ja miten henkilöstön määrän odotetaan kehittyvän.

Luottamus putosi euroalueella

Koko euroalueella teollisuuden luottamus sen sijaan notkahti heinäkuussa hitusen entistä alemmaksi. EU:n komission jäsenmaiden tiedoista laskema teollisuuden luottamusindeksi tipahti -15:een, kun se kesäkuussa oli -13. Lukema oli markkinoiden odotuksia huonompi.

Euroalueen kuluttajien usko tulevaan sen sijaan vahvistui hitusen, mutta sitäkin mittaava indikaattori oli yhä 18 pistettä miinuksella.

EU julkistaa erilliset luottamusindikaattorit teollisuuden, kuluttajien, vähittäiskaupan ja rakentamisen osalta. Niiden pohjalta lasketaan lisäksi yleinen talousluottamusindikaattori, jonka lukema on kolmen viime kuukauden aikana pysynyt kutakuinkin ennallaan. Heinäkuussa se oli euroalueella 98,0 ja koko EU:ssa 98,3 pistettä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.