Teollisuuden tuotanto laski 1,1 prosenttia viime vuonna

Teollisuuden tuotanto laski viime vuonna ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen. Koko teollisuuden tuotanto jäi Tilastokeskuksen tänään julkistamien tietojen mukaan viime vuonna 1,1 prosenttia pienemmäksi kuin vuotta aiemmin.

Työpäiväkorjattuna teollisuuden tuotanto supistui teollisuustuotannon volyymi-indeksin tietojen mukaan 0,9 prosenttia edellisvuodesta. Tuotannon lasku vauhdittui loppukesän vauhdin hidastumista lukuun ottamatta lokakuuhun asti työpäiväkorjatun tuotannon määrällä mitattuna.

Enimmillään tuotanto supistui viime vuoden lokakuussa vuositasolla 6,2 prosenttia. Marraskuussa tuotanto laski työpäiväkorjatuin luvuin 4,8 prosenttia ja joulukuussa 3,1 prosenttia vuotta aiemmasta. Joulukuussa teollisuuden tuotanto oli 9,1 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin.Työpäiväkorjattuna teollisuuden tuotanto laski joulukuussa 3,1 prosenttia vuoden 2000 joulukuusta. Metalliteollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto laski joulukuussa 3,5 prosenttia.

Elektroniikkateollisuuden tuotanto supistui joulukuussa 12 prosenttia, mutta muun metalliteollisuuden tuotanto kasvoi runsaat 5 prosenttia. Puu- ja paperiteollisuuden tuotanto laski joulukuussa työpäiväkorjattuna 9,4 prosenttia ja kemian teollisuuden tuotanto 2,9 prosenttia. Muun tehdasteollisuuden tuotanto kasvoi vajaan prosentin. Kylmä joulukuu nosti energian tuotantoa 6,3 prosenttia.

Metsäteollisuus laski eniten

Eniten koko viime vuonna supistui puu- ja paperiteollisuuden tuotanto, joka oli 7,1 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin. Kemian teollisuuden tuotanto pieneni 2,1 prosenttia. Metalliteollisuuden tuotanto sen sijaan kasvoi vielä 0,7 prosenttia. Muun teollisuuden tuotanto laski 1,5 prosenttia edellisvuodesta.

Teollisuuden tuotantokapasiteetin käyttöaste laski viime vuonna 6 prosenttiyksikköä. Joulukuussa teollisuuden kapasiteetista oli käytössä keskimäärin runsaat 78 prosenttia. Massa- ja paperiteollisuuden käyttöaste oli lähes 82 prosenttia, metalliteollisuuden runsaat 81 prosenttia ja kemianteollisuuden vajaat 74 prosenttia. Muun teollisuuden käyttöaste oli hieman alle 73 prosenttia. Sähköteknisten tuotteiden valmistus kasvoi viime vuonna vielä aavistuksen eli 0,1 prosenttia edellisestä vuodesta. Radio-, televisio- ja tietoliikennevälineiden tuotanto supistui kuitenkin puhdistamattoman tilaston mukaan viime vuonna 1,5 prosenttia. Joulukuussa alan tuotanto supistui alkuperäisen indeksin mukaan 18,2 prosenttia.

Käyttötarkoituksen mukaan tarkastellen energiatuotteiden tuotanto kasvoi koko viime vuonna 5,4 prosenttia ja investointitavaroiden tuotanto 4,1 prosenttia. Raaka-aineiden ja tuotantohyödykkeiden tuotanto supistui 6,5 prosenttia. Kestokulutustavaroita tuotettiin 6,7 prosenttia ja muita kulutustavaroita 0,5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.