Teollisuusyritysten liikevaihto laski elo-lokakuussa 4 prosenttia

Teollisuusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan elo-lokakuussa 4 prosenttia pienempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihto kasvoi 8 prosenttia ja toisella 2 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Kolmannella vuosineljänneksellä liikevaihto jäi 3 prosenttia vuotta 2000 alemmalle tasolle.

Puu- ja paperiteollisuuden liikevaihto laski 11 prosenttia. Metallien jalostuksessa lasku oli 8 prosenttia. Sähköteknisten tuotteiden ja instrumenttien valmistuksessa liikevaihto oli 6 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin. Liikevaihto kasvoi elo-lokakuussa vuoden takaiseen verrattuna eniten autojen ja perävaunujen valmistuksessa, 6 prosenttia. Elintarvikkeiden, juomien sekä tupakan valmistuksen liikevaihto lisääntyi 4 prosenttia ja metallituotteiden valmistuksen 3 prosenttia.

Teollisuuden liikevaihtotilasto kuvaa yrityksiä, joiden päätoimiala on teollisuus. Indeksien laskenta perustuu verohallinnon arvonlisäverotietoihin, joita täydennetään Tilastokeskuksen kyselyn aineistolla. Laskennassa ovat mukana ne yritykset, joista on vertailukelpoiset tiedot sekä tarkastelukuukaudelta että edellisen vuoden vastaavalta kuukaudelta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.