Terveystalo vähentämässä 100 työntekijää

Yhtiö perustelee vähennystarvetta yrityskaupan tuomilla päällekkäisyyksillä organisaatiossa.

Suomen Terveystalo aloittaa toimintansa uudelleenjärjestelyn ja yhteistoimintaneuvottelut. Yhtiö tavoittelee sadan työpaikan vähennystä ensi vuoden loppuun mennessä.

Yt-neuvottelut koskevat etenkin hallinnollisissa tehtävissä ja tukitehtävissä työskenteleviä. Kaikkiaan yhtiö työllistää 2300 henkilöä.

Terveystalo arvioi tiedotteessaan, että irtisanomisia ei voida välttää. Vain osa vähennystarpeesta voidaan hoitaa ulkoistuksilla, eläkkeelle siirtymisillä ja tehtävien vaihdolla.

Yhtiö perustelee vähennystarvetta yrityskaupan tuomilla päällekkäisyyksillä organisaatiossa. Terveystalo osti Medivire Työterveyspalvelut -yhtiön kesäkuussa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.