Terveysvaroitukset nostavat viinipullon hintaa jopa eurolla

Hintojen nousun taustalla on se, että tuotteiden merkinnästä tulee uuden lain myötä vaivalloista.

Alkoholipakkauksiin pakollisiksi tulevat terveysvaroitukset nostavat juomien hintoja. Panimoliitto arvioi, että maahantuodut viinit voivat kallistua jopa eurolla ja kotimaiset pullotteet kymmenillä senteillä.

Hintoja nostaa se, että tuotteiden merkintä on vaivalloista. Ulkomaiset tuottajat tuskin laittavat pulloihin merkintää vain suomalaiskuluttajaa varten. Kotimaisilta pullottajilta lisämerkintä taas vaatii suunnittelutyötä ja jopa etikettilinjojen uudistamista, sanoo liiton toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

Juoma-ala povaa lisämerkinnöistä ongelmia myös erikoisille juomapakkauksille. Esimerkiksi sulavaa jäätä jäljittelevä Finlandia Vodka -pullo saattaa mennä kokonaan uusiksi.

- Silloin kustannukset nousisivat meillä johonkin 300 000 euroon. Mistään pikkujutusta tässä ei ole kyse, sanoo Finlandia Vodka Worldwiden toimitusjohtaja Tommi Holmström.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.