Tikkurilalle maalitehdas Venäjältä

Kemira vahvistaa markkina-asemaansa Itä-Euroopan maaliliikennetoiminnassa.

Kemiran omistamasta Tikkurilasta on tulossa johtava maaliyhtiö Venäjällä. Kemira ostaa Krasni Teks -yrityksen, jonka osuus Venäjän kauppa- ja rakennusmaalimarkkinoilla on 10 prosenttia. Tikkurilan osuus Venäjällä on ollut 9 prosenttia.

Tikkurila on tänään tunnetuin länsimainen maalimerkki Venäjällä.

Tikkurila on toiminut Venäjällä jo 1970-luvulta lähtien. Vuonna 1995 aloitettiin maalituotanto Pietarissa ja vuonna 2000 Moskovassa. Samana vuonna perustettiin myös myyntiyhtiö ja keskusvarasto Siperiaan Novosibirskiin.

- Yrityskaupan myötä markkinaosuutemme kauppa- ja rakennusmaaleissa kaksinkertaistuu ja Tikkurila saavuttaa selkeän markkinajohtajuuden. Meillä tulee olemaan neljä maalitehdasta ja 100 kaupunkia kattava jakeluverkko, Kemiran maaliliiketoiminnan johtaja Visa Pekkarinen toteaa.

Teksillä on tuotantoa Pietarin ohella Stary Oskolissa Länsi-Venäjällä. Sillä on keskusvarasto Tseljabinskissä.

Kauppahinta on noin 34 miljoonaa euroa.

Tikkurila on johtava maaliyhtiö Suomessa, Ruotsissa, Baltiassa ja Venäjällä. Sillä on tuotantoa seitsemässä maassa ja oma myyntiorganisaatio kuudessa muussa maassa.

Pääliiketoiminta-alueet ovat kauppa- ja rakennusmaalit sekä puuteollisuusmaalit ja metalliteollisuusmaalit.

Tikkurilan liikevaihto vuonna 2004 oli 440 milj. euroa ja henkilöstön määrä 2 300.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.