Toimittajan kommentti: Tämä on häpeävero

Hallituksen kehysriihessä tehtyä lapsilisäpäätöstä on äimistelty pari viikkoa, mutta tehtiin siellä muitakin ällistyttäviä päätöksiä. Julkisuudelta on mennyt täysin ohi riihessä tapahtunut kaivosteollisuuden kurittaminen, tukistus ja parit luunapit.

Hallituspuolueet räimäisivät yhdelle teollisuudenalalle roimat sähköverokorotukset. Alan etujärjestö laskee parhaillaan lisälaskun suuruutta, mutta arvioi sen olevan 20-25 miljoonaa euroa. Se tulee sähköveron kaksinkertaistamisesta ja toisaalta siitä, että kaivokset eivät saa enää energiaveropalautuksia. Muut kyllä saavat.

Eihän siinä mitään, pitäähän teollisuuden veroja maksaa. Mutta kun muuta sähköä käyttävää teollisuutta ei kuritettu lainkaan, menee ihmetyksen sormi suuhun ja vähän muuhunkin reikään.

Jos vaikka metsäteollisuus olisi joutunut saman veronkorotuksen uhriksi, valtio olisi samoilla korotuksilla tienannut peräti 300 miljoonaa euroa. Se on laskettu ihan liikevaihtojen suhteessa. Nyt valtio saa ehkä 25 miljoonaa kaivoksilta. Mikä logiikka?

Metsäteollisuus ja moni muu vientiala on vedonnut perustellusti kustannustasoon ja alhaiseen tuottavuuteen. Siksi hallitus on päättänyt jättää lisärasitukset tekemättä. Mutta entä kaivokset, tekevätkö ne muka niin kovaa tulosta, että niillä on varaa maksaa lisäverot?

No eivät tee. Päinvastoin useimmat yhtiöt keikkuvat kannattavuuden riskirajalla. Metallien hinnat ovat pudonneet rajusti ja tulot vähentyneet. Hei siellä hallituksessa, mikä on teidän logiikka?

Jäljelle jää vain yksi vastaus. Kaivannaisteollisuudelle läimäistiin rangaistusvero siitä, että se on olemassa. Se on itse asiassa HÄPEÄVERO. Joku näppärä neuvonantaja varmaan keksi, että eivät ne kehtaa marmattaa tästä verosta, kun niillä on jo niin huono maine.

Kaivosalan toimijat ovat nimennet sähköveron korotukset suoraan kaivosveroksi. Sehän se on ja nyt sitä siis peritään Suomessa. Tiedoksi vaan investoijille pitkin maailmaa.

Taisi tulla Suomen valtiolle isompi kupru ja vahinko kuin veron tuotto, 25 milliä. Voi tätä yksinkertaisuuden määrää.

Mutta kuka tämän kaiken keksi? Tasan vuosi sitten 29.4.2013 valtioneuvoston sekä työ- ja elinkeinoministeriön ollessa kätilöinä julkaistiin toimintaohjelma otsikolla "Suomi kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijäksi".

Hoh hoijaa. Siellä kohdassa 21 seisoo, että kaivos- ja metalliteollisuudelle turvataan kilpailukykyinen energia. Ei turvattu kaivoksille.

Tuon mahtavan ohjelman alla on myös elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren nimi. Useista lähteistä kerrotaan, että tasan vuosi myöhemmin ministeri oli keskeinen kätilö kun kaivoksille rysäytettiin uusia veroja. Mikä muuttui? Mistä paine tuli? Mikä oli vihreiden osuus tässä operaatiossa?

Ei olisi ensimmäinen kerta, kun vihreä politiikka tulee turkasen kalliiksi suomalaisessa perusteollisuudessa tai energiantuotannossa. Onhan tässä hallituksessa vihreiden voimin tuhottu jo uusiutuvan energian tuotantoketju ja saatu kivihiili palamaan useimmissa voimalaitoksissa. Hip hip hurraa. Tuliko nyt pelin paikka ja päätettin antaa luunappi kaivosväelle?

Eräs kaivosjohtaja olikin jo laskenut, että kaivosten lisäverot tuottavat suurin piirtein saman verran kuin Talvivaaran mahdolliset ympäristölaskut veronmaksajille voisivat olla. Peritään ne siis etukäteen kaikilta kaivoksilta, pirun kätevää. Ja taas maailma pelastuu.

Motiiviksi jää siis häpeän tuottaminen, kollegtiivinen rangaistus kaikille alalla työskenteleville.

Mitä mahtavat ajatella ne tuhannet tavalliset mainariperheet, jotka yrittävät vain tehdä työnsä hyvin. Ei ole kiva olla valtiovallan silmätikkuna.

Ei ole mukava olla töissä Talvivaarassakaan, kun sormella osoitellaan. Ongelmia on ja ne pitää hoitaa, mutta ei ihmisiä saa usuttaa toisiaan vastaan.

Kuka tästä kiusaamisesta ottaa poliittisen vastuun, häh?

Keimo Lehtiniemi

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.