Toyota-pomo pahoittelee korjaustalkoita

Autojätti Toyotan johtaja on pyytänyt anteeksi miljoonien autojen korjaustalkoita.

Toyota on kutsumassa jopa 1,8 miljoonaa autoa korjattavaksi Euroopassa, koska tiettyjen mallien kaasupolkimissa on ilmennyt ongelmia. Polkimet saattavat joissakin tapauksissa tarttua kiinni.

Laaja korjausoperaatio uhkaa nyt tahrata Toyotan mainetta laadukkaana autonvalmistajana.

- Pahoittelemme syvästi asiakkaillemme tästä koituvaa epämukavuutta, johtaja Akio Toyoda sanoi Japanin yleisradioyhtiölle NHK:lle. Kyseessä oli Toyotan johdon ensimmäinen kannanotto korjausuutisen jälkeen.

- Yritämme parhaillaan kerätä tietoa, jotta voimme antaa selvityksen asiakkaillemme mahdollisimman pian.

Kaasupoljinvika koskee maailmanlaajuisesti lähes kahdeksaa miljoonaa autoa. Toyotan mukaan autonosien toimittaja CTS on jo suunnitellut uuden poljinmallin, joka on ratkaissut kyseessä olevan ongelman.

53-vuotiaan Akio Toyodan isoisä perusti Toyota-yrityksen yli 70 vuotta sitten. Toyoda siirtyi autojätin johtoon vuosi sitten.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.