TS-Yhtymä vähentää enintään 60

Turun Sanomia kustantava TS-yhtymä vähentää enintään 60 työntekijää, kertoo Turun Sanomat. Kolmannes vähennyksistä kohdistuu toimitukseen ja tv-tuotantoon.

Lehden mukaan irtisanomisten lisäksi vähennyksiä toteutetaan eläke- ja muina vapaaehtoisina järjestelyinä, kuten lomautuksina. Yhtiön yt-neuvottelut on saatu päätökseen.

– Ihan karmea, luonnehtii Turun Sanomien toimitusosaston puheenjohtaja Rebekka Härkönen työntekijöiden tunnelmia.

Yt-neuvottelujen alussa puhuttiin 20 toimituksellisen työntekijän irtisanomisesta. Nyt toimituksesta lähtee 15 henkilöä. Härkönen ei vielä tiennyt, kuinka paljon vähennyksistä hoituu eläköitymisien kautta.

Edelliset yt-neuvottelut käytiin viime keväänä, sitä edelliset viime vuonna.

– Aiemmin otettiin juustohöylällä, nyt toimintoja lopetetaan kokonaan, Härkönen tuskailee.

TS-yhtymä on STT-Lehtikuvan kolmanneksi suurin omistaja.

Maakuntalehtien yhteistoimitus lopetetaan

Seitsemän maakuntalehden yhteinen toimitus Helsingissä lopetetaan ensi vuoden puoliväliin mennessä.

Vuonna 2009 perustettu yhteistoimitus on palvellut Turun Sanomien lisäksi Kalevaa sekä Väli-Suomen Median osakaslehtiä Ilkkaa, Pohjalaista, Karjalaista, Keskisuomalaista ja Savon Sanomia.

Helsingissä työskennelleet kuusi toimittajaa ovat tehneet valtakunnan politiikkaa ja taloutta koskevia uutisia.

Tiedotteen mukaan Turun Sanomat jatkaa Helsingissä oman toimituksen voimin.

Kaleva selvittää ensi vuoden aikana, miten se toimii jatkossa Helsingissä.

Etelä-Suomen Sanomat, Karjalainen, Keskisuomalainen ja Savon Sanomat suunnittelevat valtakunnallisen uutisseurannan järjestämistä yhdessä. Ilkka ja Pohjalainen puolestaan siirtyvät vuonna 2014 yhteistyöhön Alma Median kanssa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.