Tulosjulkistajat eivät saaneet pörssiin liikettä

Helsingin pörssi seuraili Euroopan pörssien yleislinjaa putoamalla hieman eilisistä päätöslukemistaan.

Hex-yleisindeksi taantui 1,49 prosenttia pistelukuun 5152,71. Nokian painoa rajaava portfolioindeksi painui yleisindeksiä vähemmän 0,52 prosenttia.

Nokian 2,68 prosentin miinus 12,73 euroon selitti tavalliseen tapaan laskusuuntaa.

Muutoin päivä oli varsin sekalainen, sillä kovin selviä nousseita tai laskeneita toimialoja oli vaikea hahmottaa. Esimerkiksi parantuneesta tuloksestaan kertonut elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteq kohensi kurssiaan 2,82 prosenttia. Nokia-alalla myös rakas ruotsalainen kilpailija Ericsson rynni B-osakkeellaan peräti 14,71 prosentin nousuun alkuviikon rajun laskun jälkeen. Ericssonin nousu johtui pääjohtajavaihdoksesta. Yhtiön osakkeen paino Helsingin pörssissä on kuitenkin niin pieni, ettei sillä ole vaikutusta indekseihin.

Päivän tulosjulkistajista Amer, M-real ja Wärtsilä eivät saaneet aikaan suurta liikettä pörssissä. Amer nousi 1,2 prosenttia, M-real liukui 0,6 prosenttia alaspäin ja Wärtsilä eteni 0,8 prosenttia. Päivälle ominaiseen tapaan mm. metsäosakkeiden kurssit menivät ristiin toimialan jäädessä hieman miinuksen puolelle.

Suhteellisten laskijoiden listalla kärkipaikan otti senttiosake Efox Rifan jälkeen Martelan A-osake 10,06 prosentin pudotuksella.

Vaihtoa kertyi 599,07 miljoonaa euroa. Se oli selvästi enemmän kuin alkuviikosta mutta silti vain keskinkertainen luku.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.