Tutkimuslaitos: Yhdysvaltain talous hidastumassa

Yhdysvaltojen taloudesta saatiin jälleen tänään heikkoja tietoja, kun talouden tilaa kuvaava ennakoiva suhdanneindeksi tippui elokuussa 0,2 pistettä. Mittari putosi nyt kolmantena kuukautena peräkkäin. Lisäksi laskun oli ennakoitu jäävän pienemmäksi.

Yksityisen tutkimuslaitoksen Conference Boardin indeksi on yksi seuratuimpia Yhdysvaltojen talouden tilaa kuvaavista mittareita. Elokuussa indeksi tipahti 111,8 pisteeseen edelliskuun 112:sta.

-On olemassa pelko talouden hidastumisesta, koska toisin kuin kesä- tai heinäkuussa, nyt lasku oli laajalle levinnyt - vain yhdessä kymmenestä tekijästä on merkittävää myönteistä muutosta, laitoksen ekonomisti Ken Goldstein sanoi.

Vaikka kokonaisindeksin lasku pieneni edelliskuusta, tilanteen korjaantumisesta ei haluttu vielä puhua.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.