Tuulivoimaloille sopivia paikkoja löytyy myös sisämaasta

Ilmatieteen laitoksen uuden tuuliolosuhteiden kartoituksen, eli niin sanotun Tuuliatlaksen mukaan Suomessa on tuulimyllyille sopivia tuulisia paikkoja myös sisämaassa.

Ensi vuosikymmenellä Suomeen pitäisi nousta noin 700 isoa tuulimyllyä, jotta hallituksen tavoitteet uusiutuvasta energiasta toteutuisivat. Parhaat tuulipaikat löytyvät merialueilta, mutta tuulivoiman rakentaminen merelle on kuitenkin kallista, painottaa elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.).

- Pääpaino tulee olemaan maalla ja matalissa rannikkovesissä. Sinne me pystymme kohtuullisisssa kustannuksissa rakentamaan tuulivoimaa. Mutta jos veisimme tuulivoimaa heti jäiselle merelle, veronmaksajat ja kuluttajat joutuisivat maksamaan paljon enemmän, Pekkarinen sanoo.

Parhaat tuulet puhaltavat Ahvenanmereltä ja Suomenlahdelta. Tuulivoimayhtiöiden suunnitelmista yli puolet onkin merellä, mutta tuulivoiman rakentaminen on siellä jopa kaksi kertaa kalliimpaa kuin maalla.

Hyvät tuuliolot ovat myös rannikolla, jonne on jo myllyjä rakennettu. Sisämaassa sen sijaan metsät vaimentavat tuulia, joten maalla parhaat tuulet pitää hakea korkealta, Pohjoisen tuntureilta ja vaaroilta.

Ilmatieteen laitoksen tutkimuksen tärkein anti onkin se, että tuulivoiman rakentaminen voi olla kannattavaa myös muualla sisämaassa kuin Lapissa. Kohtuulliset tuulet puhaltavat vielä jopa 40 kilometrin päässä rannikosta, mutta siellä tuulimyllyjen pitää olla jo yli satametriä korkeita.

Isot tuulimyllyt herättävät kuitenkin paljon vastustusta, vaikka oltaisiinkin vähän kauempana rantamökeistä. Lisäksi rakentamislupien saaminen on hidasta ja ympäristöselvitykset pitkiä. Tuulivoimayhtiöt vaativatkin byrokratiaan vauhtia, jotta tuulivoiman rakentaminen lähtisi liikkeelle.

Hallituksen tavoitteena on, että tuulivoimaa olisi kymmenen vuoden päästä kaksikymmentä kertaa enemmän kuin nyt. Tämä merkitsee noin 700 ison tuulivoimalan rakentamista ensi vuosikymmenellä.

Katso Jussi Kärjen juttu

Katso Jussi Kärjen analyysi

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.