UPM maksaa 12 miljoonan korvaukset Yhdysvalloissa

UPM maksaa korvauksia aikakauslehtipaperi- ja tarralaminaattiasiakkaille. UPM on ollut Yhdysvalloissa vastaajana useissa ryhmäkanteissa.

Metsäyhtiö UPM on sopinut korvauksista, jotka liittyvät suorien aikakauslehtipaperi- ja tarralaminaattiasiakkaiden ryhmäkanteisiin Yhdysvalloissa.

UPM maksaa korvausta aikakauslehtipaperiasiakkaille 9 miljoonaa dollaria ja tarralaminaattiasiakkaille 8,25 miljoonaa dollaria. Korvauksista napsahtaa UPM:lle yhteensä noin 12 miljoonan euron kustannus.

UPM on ollut Yhdysvalloissa vastaajana useissa ryhmäkanteissa, joita on nostettu aikakauslehtipaperi- ja tarralaminaattivalmistajia vastaan. Välillisten aikakauslehtipaperi- ja tarralaminaattiasiakkaiden nostamat ryhmäkanteet ovat edelleen vireillä.

Ryhmäkanteita nostettiin sen jälkeen, kun Yhdysvaltain kilpailuviranomaiset vuonna 2003 aloittivat tutkinnan kilpailijoiden välisestä yhteistyöstä. Yhdysvaltain viranomaiset ovat sittemmin lopettaneet tutkimukset.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.