UPM rakentaa 400 miljoonan euron paperikoneen Kiinaan

Metsäteollisuusyhtiö UPM rakentaa uuden paperikoneen Kiinaan. 390 miljoonaa euroa maksava kone valmistaa päällystämätöntä hienopaperia ja tarrapapereita.

UPM:n mukaan päällystämättömällä hienopaperilla ja tarrapaperilla on hyvät kysyntänäkymät Aasiassa. Päällystämättömästä hienopaperista valmistetaan muun muassa toimistoissa käytettäviä kopiopapereita.

Uuden paperikoneen on määrä käynnistyä vuoden 2014 loppuun mennessä. Se sijaitsee Changshussa, jossa yhtiöllä on jo kaksi hienopaperikonetta sekä tarrapaperilaminaattitehdas.

Toimitusjohtaja Jussi Pesonen arvioi, että investointi tukee yhtiön kasvuliiketoimintojen kannattavuutta.

Pesonen kertoi jo aamun tulostiedotteessa, että paperin ja tarrojen kannattavuus Aasiassa on vahvaa. Yhtiö jatkaa hänen mukaansa tulevaisuuden mahdollisuuksien kartoittamista kaikessa kasvuliiketoiminnassa. Kiina kuuluu yhtiön tärkeimpiin kasvualueisiin.

UPM:n tulos ennen veroja putosi huhti-kesäkuussa 101 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 316 miljoonasta eurosta. Heikko taloustilanne vaikuttaa yhtiön kannattavuuteen etenkin Euroopassa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.