Urpilainen vaitonainen Suomen Kreikka-linjasta

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ei ota kantaa siihen, mihin ratkaisuihin Suomi on valmis vaikeaksi osoittautuneessa väännössä Kreikan tukiohjelman muutoksista.

Urpilainen totesi yön maratonkokouksen jälkeen Brysselissä, että pöydällä on useita ratkaisuehdotuksia liittyen puuttuvaan rahoitukseen ja Kreikan velan keventämiseen kestävälle tasolle.

Suomen linjasta hän sanoi ainoastaan, että Kreikan pitää saada seuraava lainaerä ja että maalle tarvitaan uskottava ratkaisu.

– Minusta henki oli hyvä ja yritys kova, ja siellä oli monia vaihtoehtoja ja instrumentteja pöydällä. Minusta oltiin varsin lähellä toisiamme, mutta koska asia on monimutkainen, niin on parempi valmistella huolella kuin tehdä päätöksiä ja katsoa sitten jälkeenpäin, mitä on päätetty, Urpilainen sanoi.

Rahoitusta tarvitaan lisää muun muassa siksi, että Kreikalle ollaan antamassa lisää aikaa talouden sopeuttamiseen. Esillä on ollut muun muassa Kreikan lainakorkojen alentaminen.

Velan vähentämiseen Saksa on nostanut esille ehdotuksen siitä, että Kreikka voisi ostaa takaisin omia velkakirjojaan huomattavasti niiden nimellisarvoa alemmalla hinnalla, jolloin velka käytännössä leikkautuisi.

Euromaiden valtiovarainministereiden on määrä neuvotella Kreikan tilanteesta jälleen ensi maanantaina.

(MTV3–STT)

Katso Helena Petäistön juttu Brysselistä (Seitsemän uutiset 21.11.2012)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.