USA:n keskuspankin Bernanke antoi vauhtia pörsseille

Viikon ensimmäinen pörssipäivä sujui nousujohteisesti Helsingissä ja muualla. Vauhtia pörsseihin antoi Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajan Ben Bernanken puhe, jossa hän lupaili löysän rahapolitiikan jatkuvan työllisyyden kohentumisesta huolimatta.

Helsingin pörssi kohosi lähes puolitoista prosenttia. Monien suurten vientiyritysten arvo nousi useita prosentteja. Kärjessä oli Wärtsilä 4,4 prosentilla. Stora Enso ja Neste Oil etenivät 4 prosentin vauhtia. Cargotec päätyi yli 3 prosenttia plussalle.

Päivän nousujohteisuudesta kertoo se, että Helsingin pörssin yleisindeksin pisteluku kohosi päivän huippuunsa pörssin sulkeutuessa. Vielä ennen puoltapäivää pörssi oli niukasti miinuksella.

New Yorkin arvopaperimarkkinat riensivät prosentin nousuun Bernanken puheen jälkeen. Myös Euroopan suurpörssit kohosivat selvästi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.