USA:n keskuspankki laski rajusti ohjauskorkoa

Korkopäätös yllätti markkinat sekä laskun suuruudella että ajoituksella.

Yhdysvaltain keskuspankki Fed on laskenut iltapäivällä ohjauskorkonsa 3,50 prosenttiin. Keskuspankki alensi rahamarkkinoiden ohjauskorkoa poikkeuksellisen paljon eli 0,75 prosenttiyksikköä. Fed yllätti markkinat sekä koron laskun suuruudella että ajoituksella.

Yllättävä koronlasku johtui heikoista talousnäkymistä. Keskuspankki laski ohjauskorkoa USA:n kasvun hidastumisen ja rahoitusmarkkinoiden tilanteen heikentymisen vuoksi. Kasvu uhkaa keskuspankin mukaan hidastua edelleen.

Keskuspankki laski korkoa vain viikkoa ennen avomarkkinakomitean aikataulun mukaista korkokokousta. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen. Yksi avomarkkinakomitean jäsen olisi halunnut odottaa komitean normaaliin korkokokoukseen.

Asuntomarkkinat yhä kierteessä

Rahamarkkinoiden ongelmat ovat Fedin mukaan hieman hellittäneet, mutta laajempi rahoitusmarkkinatilanne on kiristynyt ja joidenkin kotitalouksien ja yritysten luotonsaanti on vaikeutunut. Keskuspankin arvion mukaan Yhdysvaltain asuntomarkkinoiden lasku on myös kiihtynyt.

Fedin korkoruiske vaikutti nopeasti pörssikursseihin ja valuuttamarkkinoihin. Tieto ohjauskoron laskusta painoi dollaria ja nosti euroa. Euro nousi päivän pohjanoteerauksesta pari senttiä. Eurolla käytiin neljän aikaan kauppaa 1,4552 dollarilla.

Osakemarkkinoilla eilinen shokkipudotus oli pehmennyt jo ennen Fedin korkopäätöksen julkistamista. Tieto ohjauskoron laskusta annettiin julki ennen kuin osakekauppa alkoi Yhdysvaltain markkinoilla, jotka olivat kiinni tänään. Kaukoidän markkinat olivat jo sulkeutuneet toisen laskupäivän jälkeen, ennen kuin Fed julkisti korkopäätöksen.

Osakemarkkinoilla korkoelvytykseen reagoivat nopeimmin Yhdysvaltain osakeindeksifutuurit. Niiden lasku loiveni Fedin päätöksen julkistamisen jälkeen, mutta pysyi edelleen miinuksella. New Yorkin markkinoilla arvioitiin osakekurssien laskun vielä jatkuvan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.