USA nostamassa korkoja ensimmäistä kertaa sitten 2006 – euroalueella paineet vielä vähäiset

Euroopan keskuspankki EKP ei tule nostamaan ohjauskorkoa vielä vuoteen tai pariin, uskoo MTV Uutisten taloustoimittaja Jussi Kärki tämän päiväisessä Markkinaraadissa.

Yhdysvaltojen keskuspankin ennustetaan nostavan korkotasoaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2006, mitä pidetään merkkinä Yhdysvaltojen talouden kohentumisesta.

EKP:n ohjauskorkojen pysyminen alhaisena tarkoittaa sitä, että lainanottajien ei ainakaan vielä tarvitse olla huolissaan nousevista lainakustannuksista.

Kauppalehden kehityspäällikkö Pekka Nykänen kuitenkin muistuttaa, että talouden nousun nopeus on aliarvioitu ennenkin.

– Markkinat ja ihmiset usein aliarvioivat monesti nousun nopeuden. Talousennustajat ovat huonoja ennustamaan muutoksia, hän toteaa.

Myös Suomen Pankin ekonomisti Seppo Honkapohja toteaa, että sekä pankin että lainanottajan kannattaa aina varautua myös siihen, että korkotaso voi muuttua.

Osakesijoittajia Kärki kehottaa varovaisuuteen, sillä osakkeiden kurssit ovat paikoin nousseet varsin korkeiksi. Kursseilla voi toisin sanoen olla varaa pudota.

Honkapohja myös huomioi, että kehittyvien talouksien nousu on taittunut samalla kuin kehittyvät taloudet nousevat. Tämä vaikuttaa osakekursseihin.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.