Uudet autot käyvät vakaasti kaupaksi

Henkilöautokauppa kasvoi suhteessa eniten Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla.

Henkilöautojen kauppa on sujunut alkuvuonna viime vuoden tahtiin. Autoalan tiedostuskeskuksesta kerrotaan, että tammi-kesäkuussa ensirekisteröitiin noin 86 300 uutta henkilöautoa.

Henkilöautokauppa kasvoi suhteessa eniten Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla. Sen sijaan suurimmat miinukset kirjattiin Lapissa, Etelä-Karjalassa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Pakettiautoja ensirekisteröitiin alkuvuonna reilut 8300, joka on seitsemän prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Kuorma-autoja ostettiin suunnilleen yhtä paljon kuin ennenkin eli vajaat 2900. Niistä reilu puolet on raskasta kalustoa.

Linja-autojen kauppa sitä vastoin hiljeni. Niitä rekisteröitiin puolen vuoden aikana runsaat 200, joka on kymmeneksen vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.