Uusi yhtiö aloitti Helsingin pörssissä

Helsingin pörssi sai tiistaina listoilleen uuden yhtiön, kun kaupankäynti kaivosyhtiö Sotkamo Silverin osakkeilla alkoi.

Pörssikurssi vaihteli päivän mittaan aloitustason 1,51:n ja 2 euron välillä. Päätöskurssiksi tuli 1,69 euroa. Ensimmäinen päivä päättyi nousussa, joskin vaihto jäi pieneksi.

Suomalais-ruotsalaisen yhtiön osakkeet ovat olleet kaupan Tukholman pörssissä vuodesta 2004. Toimitusjohtaja Timo Lindborgin mukaan listautuminen Helsinkiin helpottaa suomalaisten sijoittamista yhtiön osakkeisiin.

Sotkamo Silver suunnittelee hopeakaivosta Sotkamon Taivaljärvelle.

Viime vuosina uusien yhtiöiden listautuminen Helsingin pörssiin on ollut varsin harvinaista. Vuoden 2009 jälkeen listautujia on ollut Sotkamo Silverin lisäksi vain kaksi. Vastaavana aikana pörssistä on lähtenyt yhdeksän yhtiötä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.