Uusien autojen hinnat tuntuvassa nousussa

Uusien henkilöautojen hinnat ovat nousseet tuntuvasti viimevuotisesta. Talousuutisten tekemän hintavertailun mukaan uuden auton sai viime vuoden syyskuussa keskimäärin yli 1200 euroa nykyistä halvemmalla. Hinnoissa on edelleen 10-20 prosentin nousupaineet.
Hintavertailussa käytiin läpi 10 Suomessa myydyintä merkkiä, joilta valittiin kaksi suosituinta mallia. Näistä katsottiin halvimmat eli hinnat alkaen.

Toyotalla hintoja vetää ylöspäin uusi Corolla. Hintalappuun on tullut yli 10 prosenttia lisää. Nissanilla nousu on tätäkin kovempaa. Selitys löytyy uudistuneen Primeran yli 20 prosentin kallistumisesta.

Opeleissa Astran ja Vectran yhteenlaskettu hinnankorotus on liki 20 prosenttia. Tästä täysin uuden, mitoiltaan ja moottoriltaan kasvaneen Vectran osuus on merkittävä. Muilla merkeillä hinnanmuutos on maltillisempi, Volvolla pyöreä nolla.

Nousua selitetään ennen kaikkea EU:n kilpailulainsäädännön muutoksella.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 17.09.2002)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.