Vaconin tulos supistui ja liikevaihto koheni

Taajuusmuuttajia valmistavan Vaconin voitto on supistunut tammi-kesäkuussa 3,2 miljoonaan euroon, kun rahoituserien jälkeinen tulos vuotta aiemmin oli 4,0 miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto sen sijaan lisääntyi liki kymmenellä prosentilla 45,5 miljoonaan euroon.

Tänään julkistetun osavuosikatsauksen mukaan liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa lähes kuusitoista prosenttia viime vuodesta. Voitot sen sijaan pysyivät ennallaan.

Vaconin tilaukset kasvoivat ensimmäisellä vuosipuoliskolla lähes kaksitoista prosenttia 47,8 miljoonaan euroon.

Myynti on jatkanut kasvuaan Aasiassa ja etenkin Kiinassa. Kaupankäynti on piristynyt myös Euroopassa, mutta Pohjois-Amerikan kehitys ei ole yltänyt odotuksiin. Vacon kertoo markkinaosuutensa kasvavan.

Yhtiö tavoittelee kuluvana vuonna liikevaihdon kasvua, mutta liikevoiton uskotaan jäävän hieman viime vuotta pienemmäksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.