Vähittäiskauppa ylsi viime vuonna 1,8 prosentin kasvuun

Vähittäiskauppa kasvoi viime vuonna 1,8 prosenttia. Myynnin kasvua hillitsi EU:n laajentuminen uusiin maihin sekä alkoholiveron lasku, joka vähensi alkoholin euromääräistä myyntiä, Suomen Kaupan Liitto kertoi tiistaina.

-Vuosi 2004 oli tukku- ja vähittäiskaupalle kokonaisuudessaan melko hyvä vuosi ennakkoon tiedossa olleista epävarmuustekijöistä huolimatta, järjestö kuitenkin vakuutti. Kasvuluvussa ei ole huomioitu autokauppaa, joka kasvoi 4,5 prosenttia. Ensi vuodelle Kaupan Liitto ennustaa vähittäiskaupalle 2,5 prosentin kasvua.

Viime vuonna erityisen selvässä kasvussa oli urheilu- ja vapaa-ajan kauppa, huonekalukauppa ja kodintekniikan kauppa. Kullakin sektorilla myynnin kasvua oli kuudesta kahdeksaan prosenttiin. Kaupan ala työllisti vuoden aikana keskimäärin 6000 henkilöä enemmän kuin toissa vuonna eli kaikkiaan 292 000 ihmistä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.