Vakoilu varjostaa EU:n ja USA:n kauppaneuvotteluja

EU ja Yhdysvallat alkavat tänään neuvotella Washingtonissa vapaakauppa-alueen muodostamisesta.

Osapuolet ovat laskeneet, että kaupan sääntöjen yhdenmukaistaminen lisäisi molempien talousalueiden kasvuun puoli prosenttiyksikköä.

Neuvottelujen aloitusta on varjostanut Yhdysvaltojen ja EU:n välejä hiertänyt vakoiluskandaali.

Ulkopoliittisen instituutin johtajan Teija Tiilikaisen mielestä vakoilu-uutisten ajankohta oli huonoin mahdollinen, sillä neuvotteluille on kasautunut suuria odotuksia.

– Yleensä diplomaattiseen kanssakäymiseen kumppanuusmaidenkin kesken liittyy tiedustelu-ulottuvuuksia. Vaikea tietää, miten suuri yllätys se oli unionin poliittiselle johdolle.

Kuluttajan kannalta neuvotteluissa kiinnostavaa on muun muassa pyrkimys purkaa tulleja. Esimerkiksi Yhdysvalloista verkkokaupasta tilattavien tuotteiden tullimaksut saattavat laskea.

– Vaikka sanotaan, että tullimaksujen kansantaloudellinen merkitys ei ole enää niin suuri, yksittäiselle kuluttajalle ne ovat tärkeitä, sanoo Tiilikainen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.