Valiolta iso investointi - 170 miljoonan tehdas Riihimäelle

Valio tekee jälleen ison investoinnin Suomeen.

Yhtiö rakentaa Riihimäelle uuden välipalatehtaan, jonka arvo on yhteensä noin 170 miljoonaa euroa.

Uusi tehdas tulee lähelle Valion nykyistä Herajoen tehdasta. Se tuo kymmeniä uusia työpaikkoja sekä tuotantoon että varastoon, Valio tiedottaa.

Rakennustyöt aloitetaan heti, ja uusi tehdas otetaan näillä näkymin käyttöön vuoden 2016 loppuun mennessä. Valion nykyinen meijeri Riihimäellä keskittyy sen jälkeen nestemaidon valmistukseen.

- Uusi tontti mahdollistaa toiminnan merkittävän kehittämisen myös tulevaisuudessa markkinatilanteen niin salliessa, kertoo projektijohtaja Sami Nupponen Valiosta.

Valion välipalatuotteiden myynti on yhtiön mukaan viime vuosina kasvanut merkittävästi Suomen lisäksi myös Venäjällä ja Ruotsissa.

Valio aikoo myös lisätä raejuuston valmistusta Seinäjoen tehtaalla. Sitä varten tehdään 2,5 miljoonan euron investointi.

Työmaa-alue 30.04.

Tuleva näkymä lännen suunnalta.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.