TV-Opas

Valonpilkahdus taantuma-Suomeen: Nordea palkkaa sata uutta työntekijää

Nordea käynnistää ison investointiohjelman ja palkkaa 200 uutta työntekijää, joista yli sata Suomeen.

– Tarvitsemme koodausosaamista, konseptikehitysosaamista ja palvelumuotoiluosaamista eli osin kokonaan uusia osaamisalueita perinteiseen pankkitoimintaan verrattuna, sanoo Nordea Suomen vähittäispankin johtaja Topi Manner.

Uutta väkeä palkataan kolmeen digikeskukseen, Helsinkiin, Ouluun ja Kööpenhaminaan.  Oulussa rekrytoinnit ovat jo alkaneet.

Tavoitteena on kehittää sähköistä pankkiasiointia ja erityisesti mobiileja palveluja.

Syitä on kaksi. Asiakkaat ovat jo netissä ja sinne tunkee myös aivan uusia kilpailijoita.

– Tietysti koko tämä digitalisoituminen ja uusien toimijoiden tulo myös tälle toimialalle tarkoittaa sitä, että jos emme valmistaudu näihin haasteisiin, meille käy huonosti, toteaa Nordea Suomen maanjohtaja Ari Kaperi

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.