Vanhala ei usko nopeaan talouskäänteeseen

Suomen Pankin pääjohtaja Matti Vanhala ei usko talouden kääntyvän Yhdysvalloissa ja Euroopassa nopeaan nousuun.

Vanhala sanoi Yleisradion Lauantaiseurassa myös, ettei näe tällä hetkellä tarvetta laskea euroalueen korkoja.

Vanhala sanoi olevansa eri mieltä yleisen näkemyksen kanssa, joka odottaa Yhdysvaltain nousun alkavan kuluvan vuoden puolivälin tienoilla. -Tämä näkemys on heijastunut myös Eurooppaa koskeviin ennusteisiin ja myös joihinkin tuoreisiin Suomea koskeviin ennusteisiin. Minä olen tässä kyllä hieman epäileväinen, Vanhala sanoi.

Hän piti realistisempina vaihtoehtoina, että Yhdysvaltain talous lähtee hitaammin liikkeelle, tai että se "kolistelee" nollakasvun tienoilla vielä pitkään. -Se tarkoittaa, että Euroopankin talous saattaa olla hidas toipumaan.

Suomen taloudesta Vanhala totesi kuitenkin, että ennuste on vahvempi ja parempi kuin Euroopan keskimäärin. Vanhala totesi myös, että inflaatio näyttää nyt olevan hallinnassa ja arvioi sen tulevan vielä alas. Korkoliikkeisiin hän ei nähnyt nyt Euroopan keskuspankilla olevan tarvetta. -Kaikki on tietysti mahdollista, mutta tällä hetkellä ei ole mitään syytä koron liikuttamiseen.

Suurin haaste Suomelle on Vanhalan mielestä saada julkinen talous kestävälle pohjalle ikärakenteen vanhentuessa. Työttömyys on nyt sellaisella tasolla, ettei julkinen talous kestä sitä ja tulevaa eläke- ja hoivakustannusten nousua samanaikaisesti. -Tuohon kaikkeen meillä ei ole varaa ilman uudelleenharkintoja ja jos näin suuri osa ihmisistä on työttöminä. Silloin julkinen talous menee rappiolle, Vanhala varoitti.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.