Vanhala: USA:n talous elpyy loppuvuodesta

Suomen Pankin pääjohtaja ennustaa Yhdysvaltain talouden elpyvän terrori-iskuista huolimatta.

Pääjohtaja Matti Vanhalan mukaan tiistaiset iskut eivät ole vaikuttaneet maailmantalouden kehitykseen. Hän arvioikin, että Yhdysvaltain talous piristyy selvästi vuodenvaihteessa verrattuna aikaisempaan hitaaseen kehitykseen.

Matti Vanhala kuitenkin korostaa, että talouden kehitys ei tule kuitenkaan olemaan ripeää vuodenvaihteessakaan.

Pääjohtajan mukaan rahamarkkinat palautuvat ennalleen viikon kuluessa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.