Varma vankistaa asemiaan suurimpana eläkevakuuttajana

Työeläkeyhtiö Varma tukevoittaa asemiaan Suomen suurimpana eläkevakuuttajana. Syyskuussa päättyneellä kierroksella Varmaan siirrettiin maksutuloa muista eläkeyhtiöstä hieman päälle 15 miljoonaa euroa. Koko vuoden aikana siirtoja Varmaan tehtiin hieman yli 18 miljoonaa euroa.

Tel-vakuutuksilla laskettuna Varma oli kuitenkin vuoden aikana suurin menettäjä. Tel-vakuutusten määrä väheni 185:llä. Yrittäjien eläkevakuutukset (yel) vähenivät lähes 570:llä. Suuret eläkeyhtiöt ovat perinteisesti hoitaneet suurten työnantajien eläkkeitä. Tämä selittää eron maksutulolla ja vakuutuksilla mitatuissa siirroissa.

Suurin menettäjä Eläke-Tapiola, josta maksutuloa siirtyi muille yhtiöille koko vuoden aikana lähes 17 miljoonaa euroa. Nyt päättyneellä siirtokierroksella Eläke-Tapiolasta siirtyi maksuja muille eläkeyhtiöille runsaat 13 miljoonaa euroa. Vakuutusten määrällä mitattuna suurin voittaja oli Eläke-Fennia. Sen koko vuoden lisäys tel-vakuutuksissa oli runsaat 410 ja yel-vakuutuksissa noin 930 kappaletta.

Työntekijöidensä eläkkeistä vastaavat yritykset ovat voineet vuodesta 2003 lähtien vaihtaa tel-yhtiötä neljä kertaa vuodessa, mutta yhä edelleen vaihtoja tehdään eniten syyskuun kierroksella. Nyt tehdyt siirrot tulevat uuden yhtiön hoidettavaksi vuoden alussa.

Tel-maksutulosta koko tämän vuoden siirtojen osuus oli 2,7 prosenttia. Tel-vakuutuksissa osuus oli 3,6 prosenttia. Yrittäjien yel-vakuutuksissa siirtojen osuus koko kannasta oli 3,7 prosenttia.

Eläkeyhtiöiden välisiä siirtoja suurempi huomio on tänä vuonna kohdistunut eläkesäätiöiden ja -kassojen purkuun. Niissäkin suuret tel-yhtiöt ovat olleet voittajia. Kassan tai säätiön kautta työntekijöidensä eläketurvaa hoitavien yritysten on arveltu purkavan säätiöitä ja kassoja, koska niille tarjoutuu mahdollisuus pitää itsellään ylimääräinen vakavaraisuus.

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee lakimuutosta, joka määräisi siirtämään vakavaraisuutta eli toimintapääomaa eläkkeiden mukana nykyistä enemmän. Yritykset itse ovat perustelleet purkua eläkkeiden hoidon siirtämisellä alan asiantuntijoille. Itse ne haluavat keskittyä ydinbisnekseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.