Vauhti hidastuu Helsingin pörssissä

Osakekurssien nousu Helsingin pörssissä laantui jonkin verran aamupäivällä. Puoli yhden aikaan Hex-yleisindeksi oli noin prosentin plussalla. Pohjolan kurssi oli yhdeksän prosentin nousussa ja tulosvaroituksen antaneen JOT Automation taas 12 prosentin laskussa. Nokian kurssi oli 26,3 euroa ja Soneran 9,7 euroa.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.