Verohallinto tylynä: Suomi-Soffa pelaa aikaa

Verohallinto vastustaa Suomi-Soffa -yhtiöiden yrityssaneerausta. Verohallinto on Suomi-Soffan suurvelkoja - saatavia on yhteensä yli kaksi miljoonaa euroa.

Verohallinnon Espoon käräjäoikeudelle jättämän lausuman mukaan on todennäköistä, että maksukyvyttömyyttä ei voi saneerauksen avulla poistaa muuten kuin lyhytaikaisesti. Lausumassa katsotaan myös, että Suomi-Soffa ei ole esittänyt uskottavia toimia yhtiöiden tervehdyttämiseksi.

Verohallinto arvioi, että saneeraushakemuksen pääasiallisena tarkoituksena on velkojen perintätoimien estäminen sekä muu velkojan oikeuden loukkaaminen.

Muut velkojat ovat ilmoittaneet kannastaan jo aikaisemmin. Yhtä lukuunottamatta kaikki ovat vastustaneet saneerausta.

Suomi-Soffalla on nyt kolme viikkoa aikaa vastata velkojien lausumiin. Sen jälkeen Espoon käräjäoikeus ratkaisee, hyväksytäänkö yrityssaneeraushakemus.

Kainuun Sanomien mukaan Suomi-Soffa on ilmoittanut pitävänsä lausuntoja hätäisesti tehtyinä ja vääriä johtopäätöksiä sisältävinä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.