Veronmaksajat povaa palkansaajalle ankeita aikoja

Palkansaajien verotus kiristyy seuraavana kahtena vuonna ensimmäistä kertaa liki pariin vuosikymmeneen, arvioi Veronmaksajain Keskusliitto.

Myös nettoansioiden ostovoima alenee Veronmaksajien laskelmissa ensi vuonna 0,8 prosenttia.

Toimitusjohtaja Teemu Lehtinen arvioi, että tätä menoa Suomea uhkaa palkkojen, verojen ja hintojen kilpalaukka.

Hän pitää valitettavana, että Jyrki Kataisen (kok.) hallitus luopui kevään kehyspäätöksessään alkuperäisestä linjauksesta estää tällä vaalikaudella työn verotuksen kiristyminen.

- Raamisopimuksessa sovittiin palkat. Hallitus veti veroilla ostovoiman miinukselle, Lehtinen sanoo.

- Parempi tavoite olisi työn kohtuullisemman verotuksen ja palkkamaltin suotuisa yhdistelmä.

Keskituloisen, 3111 euroa kuussa ansaitseva palkansaaja maksaa tuloveroa tänä vuonna Veronmaksajien laskelman mukaan 29,6 prosenttia ja ensi vuonna 30,2 prosenttia. Laskelma perustuu keskimääräiselle kunnallisveroäyrille, eikä mukana ole Yle-veron vaikutusta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.