Vienti kasvoi hieman

Vienti kasvoi syyskuussa yhden prosentin viime vuoden syyskuusta. Viennin arvo nousi ennakkotietojen mukaan syyskuussa 3 850 miljoonaan euroon. EU:n ulkopuolisten maiden kanssa käyty kauppa kasvoi 3 prosenttia, mutta vienti EU-maihin pysyi edellisvuoden tasolla.

Tuonnin arvo oli syyskuussa 2960 miljoonaa euroa eli samaa tasoa kuin vuotta aiemmin. Kauppataseen ylijäämä nousi syyskuussa 890 miljoonaan euroon. Tammi-syyskuussa vienti oli 2 prosenttia pienempi kuin edellisvuonna. Tuonti supistui samaan aikaan 3 prosenttia.

Vienti nousi 34 275 miljoonaan euroon ja tuonti 25 975 miljoonaan euroon. Kauppataseen ylijäämä oli ennakkotietojen mukaan alkuvuonna 8 300 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin kauppataseen ylijäämä oli 8 333 miljoonaa euroa.

Alkuvuoden aikana Suomen vienti Euroopan unioniin supistui 4 prosenttia viime vuodesta. Ulkokauppa oli yhtä suuri kuin vuotta aiemmin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.