Viking Linen liikevaihto ja tulos supistuivat

Matkustajamäärän putoaminen tiputti laivayhtiö Viking Linen marras-huhtikuun liikevaihdon 176,86 miljoonaan euroon, mikä on noin seitsemän prosenttia viime vuotta vähemmän.

Eilen julkistetun osavuosikatsauksen mukaan tulos ennen veroja laski 0,51 miljoonaan euroon, kun viime vuonna vastaava summa oli 2,63 miljoonaa. Matkustajaa kohden mitatut tulot pysyivät kuitenkin aiemmalla tasolla.

Viking Linen mukaan puolet matkustajamäärän putoamisesta selittyy autolautta Isabellan karilleajolla, josta aiheutui keskeytys liikennöintiin. Ylimääräiset telakointikustannukset pienensivät myös yhtiön voittoja.

Yhtiön liikevaihdon ja tuloksen ennustetaan jäävän tällä tilikaudella arvioitua pienemmiksi. Yhtiön johdon mukaan ei ole varmaa, yltääkö tulos edes edellisen tilikauden tasolle. Kannattavuutta saattaa nakertaa laivayhtiöiden välinen kova kilpailu.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.