Voin ja dieselin hinta kohosi 20 prosenttia

Nestemäiset polttoaineet, kahvi ja pakettijäätelö kallistuivat viime vuonna poikkeuksellisen nopeasti. Niiden hinnat nousivat Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin mukaan yli kolmanneksen vuodesta 2010. Voin hinta nousi viidenneksen korkeammaksi kuin vuotta aiemmin.

Kuluttajahintojen nousu vauhdittui tänään julkistettujen tietojen mukaan keskimäärin 3,4 prosenttiin viime vuonna. Edellisvuonna kuluttajahinnat nousivat 1,2 prosenttia. Hintojen nousu kiihtyi loppukesään, mutta alkoi sen jälkeen hidastua. Joulukuussa inflaatiovauhti laski 2,9 prosenttiin.

Inflaatiota kiihdyttivät eniten elintarvikkeiden sekä asumisen, veden, sähkön ja muiden polttoaineiden kallistuminen. Molemmissa ryhmissä hintojen nousu kohosi vuositasolla selvästi yli 5 prosenttiin.

Hintojen nousu jäi yhdenmukaistetulla kuluttajahintaindeksillä mitattuna joulukuussa hieman hitaammaksi kuin koko EU:ssa. Suomen inflaatio oli 2,6 prosenttia ja EU:n 2,9 prosenttia. Yhdenmukaistettu indeksi ei sisällä omistusasumista, luottojen korkoja, omakotitalon palovakuutusta eikä ajoneuvoveroa.

Voi joulukuussa: +47 prosenttia

Viennin synnyttämä voipula kiihdytti syksyllä Suomen ennestään korkean voin hinnan nousua. Voin hinnan nousuvauhti kiihtyi joulukuussa 47 prosenttiin. Koko viime vuonna voi maksoi keskimäärin 20,2 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Marraskuussa hinta nousi vuositasolla 31 prosenttia.

Dieselpolttoaineen hinta kohosi viime vuonna lähes 20 prosenttia ja bensiinin hinta vajaat 10 prosenttia. Eniten eli vajaat 38 prosenttia viime vuonna kallistuivat nestemäiset polttoaineet. Sähkön hinta kohosi koko viime vuonna 19 prosenttia vuotta aiemmasta.

Kahvi alkaa olla arvokasta

Monet nautintoaineet kallistuivat rajusti. Kahvin hinta nousi vuodessa yli 34 prosenttia ja kaakaon yli 23 prosenttia. Alkoholittomat juomat maksoivat viime vuonna yli 16 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Lihan hinta nousi koko viime vuonna keskimäärin 5,3 prosenttia ja kalan 5,9 prosenttia edellisvuodesta. Perunat kallistuivat vajaat 19 prosenttia. Jauhoista piti maksaa noin 15 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.