Yliopistosairaalat luopuvat potilastietoyrityksestään

Yliopistosairaalat myyvät omistamansa sähköisiä potilastietojärjestelmiä tuottavan Medici Data-yhtiön. Ostaja on WM-data, joka omisti yhtiöstä ennen kauppaa reilun kolmanneksen. Kauppahintaa osapuolet eivät kerro.

Kaupan aikana koko Medici Datan osakekanta siirtyy WM-datalle. Yhtiö osti myös Kuntaliiton 3,6 prosentin ja yksityisten omistajien 9,1 prosentin osuudet. Medici Datan 88 työntekijää siirtyvät vanhoina työntekijöinä uudelle työnantajalle. WM-data on osa LogicaGMC -yhtiötä, jolla on lähes 40 000 työntekijää yli 40 maassa.

Terveydenhuollon tietotekniikkapalveluita tuottaneen Medici Datan tuotteita ovat muun muassa potilastietojärjestelmät, raportointijärjestelmät sekä työvuorojärjestelmät. Viisi yliopistollista sairaanhoitopiiriä ovat kukin omistaneet yhtiöstä 10,2 prosenttia ja jokaisella niistä on ollut edustus Medici Datan hallituksessa. Kaikki viisi ovat myös ostaneet palveluja omistamaltaan yritykseltä.

Yhteistyö jatkuu myös yrityskaupan jälkeen. Medici Datan entiset omistajat ovat sitoutuneet ostamaan potilastietojärjestelmäpalveluja WM-datalta viiden vuoden ajan.

MTV:n 45 minuuttia -ohjelma on seurannut sairaalan tietokonejärjestelmän takkuilua syksyn mittaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.